Aurinko houkutteli pihahommiin viikonloppuna, juurikaan en sisällä malttanut istua. Suurin työ oli lumikasojen levittämisessä. Lumen kanssa levittelin samalla kalkkia nurmikolle, jospa paremmin imeytyisi. Muokkasin myös kasvimaan ja käänsin kompostin. Sitten en malttanut olla kylvämättä porkkanaa, tilliä ja persiljaa harson alle, kun kasvimaa kerran oli vastaanottokunnossa. Innostuin myös istuttamaan Tritonian ja liljan (Star Class) sipulit ruukkuihin. Maahankin ne olisi voinut laittaa, mutta kun en ole lopullisesta sijoituspaikasta ihan varma, niin on parempi että kasvavat ruukuissa toistaiseksi.

Verenpisara on jatkanut kasvua, alla seurantakuva.