Jonkun aikaa on jo hautunut mielessä, josko joskus hankkisin viljelypalstan tuosta kyliltä. Monena vuonna olen harmitellut, ettei oman pihan kasvimaalla pysty viljelemään niin paljon kuin haluaisin, mutta olen siihen toistaiseksi tyytynyt. Nyt talvella sain lisäpotkua palstahaaveille, kun kävi ilmi, että minullahan on tuttu palstaviljelijä. Hän sitten minua houkutteli vuokrasopimuksen allekirjoittamaan - eikä siis oikeasti juurikaan tarvinnut houkutella. Noh, tässä viikolla kävin jo tekemässä palstalle yhden kohopenkin lavakauluksien sisälle ja tänään kävin maata kääntämässä. Savinenhan tuo palsta on eli töitä saa tehdä, mutta tämä on niin terapeuttista työtä, ettei haittaa :)
P.S. Tuota kohopenkin tekoa minulle valaisi pihakutsujen esittelijä. Pohjalle laitetaan reilu kerros risuja, siihen päälle ruohotuppaita, sitten lehtiä yms. ja tämän päälle vielä kompostia. Lopuksi puutarhamultaa kruunaamaan kakku. Hyvin pitäisi kasvien tässä viihtyä. Kurpitsaa meinasin tähän kohopenkkiin tänä vuonna laittaa.